2.3.2015

Joyce Carol Oates: Putous


Joyce Carol Oates: Putous. Otava 2006. The Falls, 2004. Suomennos: Kaijamari Sivill. 566 sivua.

Olen aiemmin kiireisinä aikoina suosinut pienoisromaaneja, novellikokoelmia ja muita lyhyempiä kirjoja. On tuntunut siltä, että on mielekkäin lukea paljon ja aloittaa kirjan, jonka saa lähiaikoina luettua loppuun. Mutta kun aloitin Joyce Carol Oatesin Putous-tiiliskiviromaanin, tajusin, että on oikeastaan nyt paljon ihanampi palata joka ilta tutun tarinan pariin kuin aloittaa aina uusia ja uusia kirjoja. Varsinkin kun koko päivä on ollut lukemista, niin ennen nukahtamista on ollut miellyttävämpi paneutua tuttuun maailmaan, joka kylläkin laajeni henkilöiden ja ajankulumisen myötä suureksi perhekertomukseksi.

Putous oli paikoin vähän junnaava, mutta sekään ei minua suuremmin haitannut, sillä se tarjosi upean lukuelämyksen ja tarinan, jota mietin myös silloin kun en kirjaa päässyt lukemaan. Lisäksi päähenkilö Ariah, jonka ensimmäinen mies hyppää hääyötä seuraavana aamuna Niagaran putoukseen, aloitti haahuilevien ja mieleltään herkkien naishenkilöiden sarjan. Näistä lisää myöhemmin, mutta oli vain mielenkiintoinen huomata, miten luettujen kirjojen välissä usein kulkee kuin jokin maaginen silta tarinasta toiseen, linkki, jonka huomaa joko saman tien tai sitten vasta myöhemmin. Nyt minulla on selvästi hauraan itsekkäiden ja yksinoloon pyrkivien naisten sarja meneillään.

Ja lisäksi huomaamattaan linkki voi olla lukijoiden välillä, sillä Lumiomena-blogin Katja luki kirjaa minun kanssani samanaikaisesti, mutta hän bloggasi kirjasta jo tuoreeltaan.

Tarinasta voi kertoa paljonkin, mutta tiivistetysti Putous on pitkä kertomus erään perheen elämästä Niagaran putousten läheisyydessä. Ariahin toinen avioliitto on ensimmäistä onnellisempi, mutta onnea varjostaa Ariahin jatkuva epäilys siitä, että tämäkään onni ei voi kestää. Hänen lapsensa sietävät hyvin eri tavoin äidin omalaatuista käytöstä, asianajajaisän uran tärkein juttu jättää erilaisen mutta yhtä lailla haavoittavan jäljen heidän elämäänsä myös aikuisina.

Jokainen perheenjäsen saa äänenpainon kirjassa, silti minulle kirja oli vahvimmin Ariahin tarina. Juuri alku 50-luvun yhdysvaltalaisine perhearvoineen ja ongelmallisine ihmissuhteineen koukuttaa ja sitten taas kirjan puolivälin jälkeen kahden pojan kerronnat nostavat uudelleen kierroksia. Kuten jo sanoin, välillä vähän junnataan, mutta hidasta lukijaa ja paksunkirjan lumoamaa se ei juurikaan haitannut.

Oates on huippuhyvä tarinankertoja, vaikka olen vasta kaksi hänen kirjaansa lukenut. Haudankaivajan tytär löytyi kirjaston poistohyllystä viime viikolla. Jälleen siis yksi ihastuttava linkki tai ehkä pikemminkin kehotus lukea lisää hyvää kirjallisuutta.

9 kommenttia :

  1. Hanna, olen Oates-fani, mutta en vain millään pääse tähän kirjaan 'kiinni'. Jotenkin sekä himottaa että ei. Ajattelin, että odotan jotain ihmemerkkiä, joka saa mut tän kanssa liikkeelle, mutta junnaavuudesta huolimatta taidan lukea tämän heti kevätuutusvirran jälkeen. Kaikki nuo asiat mitä tarinasta kerroit, ovat juuri sellaisia, jotka kiinnostavat minua. Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Kirja on hidas välillä, mutta ei silti mielestäni huonolla tavalla, mutta ymmärrän kyllä hyvin, mistä monet kirjaa kritisoivat. Mutta kuten kirjoitin niin paksuus ja silti sopiva tarinan koukku pitivät minut hyvin tyytyväisenä kiireisempänä toimitusjaksona vapaa-ajan kirjan parissa.

      Poista
  2. Oates on upea kirjailija, vaikka minäkin olen lukenut häneltä vasta kolme kirjaa. Putouksen lukemista odotan erityisen innoissani!

    Haudankaivajan tytär on muuten hieno, toivottavasti pidät siitäkin. Blondi on kuitenkin ollut sykähdyttävin niistä kolmesta lukemastani Oatesista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yhä tuo Blondikin lukematta! Sitä ei ole edes hyllyssä, kun haluaisin lukea kovakantisena. Pokkariversiossa on niin pieni fontti.

      Poista
  3. Tuo maaginen linkki kirjasta toiseen on tullut usein vastaan. On jännittävää, miten samat elementit saattavat tulla esiin eri kirjoissa lyhyellä aikavälillä.
    Oates on minulle tuntematon kirjailija, mutta sen verran moni on häntä kehunut, että pitänee tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa. Ja jos haluaa aloittaa vähän ohuemmalla kirjalla, niin ihastuin ensimmäiseen Oatesiini todella paljon. Kosto: rakkaustarina -kirja on näihin moniin muihin verrattuna pienoisromaani.

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut vasta kaksi Oatesin kirjaa. Ensimmäinen oli Kosto:rakkaustarina, joka oli todella vaikuttava kirja. Sitten luin tämän ja koin tämän äärimmäisen puuduttavana. Hyllyssä odottaisi kolme Oatesia, mutta jotenkin en uskalla tarttua niihin. Arviot kyllä vakuuttavat etteivät Haudankaivajan tytär, Sisareni, rakkaani ja Blondi ole yhtä pitkäveteisiä, mutta silti. Onhan kirjoilla heti paksuuttakin kunnolla, joten jos niiden pelkää olevan puuduttavia lukemis kynnys kasvaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosto olikin todella vaikuttava ja tiivis. Ai niin! Sisareni, rakkaanikin olisi tosiaan vielä tällä pitkällä lukulistallani.

      Poista
  5. Minulle tämä on ollut lukemistani heikoin Oates, ehkä tuon junnaavuuden takia. Sisareni, rakkaani ja Kosto:rakkaustarina olivat niin huippuja! Seuraavaksi täytyy lukea Haudankaivajan tytär tai Blondi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!