25.1.2014

Doris Lessing: Viides lapsi


Doris Lessing: Viides lapsi
Otava, 1989
The Fifth Child, 1998
Suomennos: Heidi Järvenpää
Kannen maalaus: Jaakko Ollikainen
Sivuja: 160
Mistä: kirjastosta

Tästä jutusta olisi tullut varmaan aika erilainen, jos olisin noussut yöllä sängystä ja ryhtynyt samantien kirjoittamaan tätä arviota. Jos olisin heti kirjoittanut siitä olotilasta, jonka vallassa yritin nukahtaa kirjan kannet suljettuani. Jos en olisi odottanut vielä yhtä päivää ja sulatellut lukemaani. Todennäköisesti olisin enemmän puhunut vihasta, ärtymyksestä ja heikotuksesta, sillä en edes muista, koska kirja on viimeksi vaikuttanut minuun näin vahvasti.

Sen sijaan odotin ja tuumailin, sain nukuttuakin ja tein yhden päivän töitä ja aloittelin jo toista kirjaakin. Doris Lessingin Viides lapsi ei vain anna rauhaa, ja nyt on sopiva hetki kirjoittaa kirjasta blogiin muutamia pohdittuja ja harkitsemattomia sanoja. Lukukokemus oli siis äärimmäisen vahva, kuten tästä kaikesta voi jo varmaan päätellä. Tärisin kirjan luettuani ja alan olla taas samassa tunnekuohussa, kun yritän jotain siitä sanallistaa.

Kirja ei ole sivumäärältään järkälemäinen, mutta se on tiivisti kirjoitettu, vailla lukujaottelua ja kappaleiden välejä. Tämä on varmasti tarkoituksellista, sillä tarina hyökyy päälle ja tekee lukemisesta entistä intensiivisempää. Samalla kovin intiimiä. Lukijana olen täysin kirjan armoilla, enkä saattanut lopettaa lukemista missään vaiheessa. Itse asiassa olisin jatkanut sitä vielä vaikka kuinka, sillä silloin heti lukemisen jälkeen kirjan loppui tuntui aivan väärältä ja olisin halunnut tietää enemmän. Nyt kun aika on kulunut hivenisen, olen jo armollisempi, loppu oli oikeastaan aika tyylikäs. Kuin kovassa vauhdissa tapahtunut äkkijarrutus. Osa nytkähtää vain vähän paikaltaan, osa lentää, osalla tuntuu ikävästi vatsanpohjassa ja osa kiroaa kuskin holtittomuuden.

Harriet ja David tapaavat firman juhlissa, he löytävät toisistaan heti sielunsukulaisuuden, sillä he pitävät itseään epäsopivina yksilöinä villiin kuusikymmenlukuun. Melko pian nuoripari avioituu, ostaa ison talon kauempaa Lontoosta, minne koko suku mahtuu viettämään joulut, pääsiäiset, kesälomat. Harriet ja David haluavat paljon lapsia, suunnitteilla on jopa kahdeksanlapsisen perheen pyöritys. He ovat onnessaan koppavia, kuvittelevat jaksavansa yksin, kun lapsia syntyy lähes vuosittain, vaikka oikeastaan Davidin isä maksaa talomaksut ja antaa paljon rahaa ylläpitokouluihin ja Harrietin äiti auttaa lastenhoidossa, koska Harrietin raskaudet ovat raskaita ja hän on koko ajan väsyneempi lastensa kanssa. Silti sukujuhlat ovat tärkeitä, se on myös oiva aika näyttää muille, kuinka hyvin kaikki menee. Kunnes Harriet huomaa odottavansa viidettä lasta. Hän ei saa vauvan potkuilta nukuttua, aivan kuin lapsi yrittäisi sisältäpäin tuhota äitinsä. Harriet uupuu pahasti ja tietää jo etukäteen, ettei tästä lapsesta tule helppo tapaus. Ben on kuitenkin jotain sellaista, mitä kukaan ei osannut ajatella.

Tarinan intensiteetti on huippuluokkaa. Tavallaan vuoroin säälin ja vihastun Harriet ja Davidin valintoihin. Lessing on onnistunut kirjoittamaan hyvin todelliset hahmot, joihin voi samastua vaikka he ovat aivan erilaisia ja tekevät täysin päinvastaisia tekoja kuin mitä itse on tai mitä tekisi. Heissä on jotain kiehtovaa koppavuutta, kun kuvittelevat saavansa kaiken ja olevansa oikeutettua tavoittelemaan unelmaansa nyt ja heti. He vaativat paljon apua omilta vanhemmiltaan, vaikka kuvittelevat saaneensa kaiken täysin itse.

Ben on kuitenkin ihan oma lukunsa. Mielessä risteili niin paljon ajatuksia, ja erilaiset tunteet heittelehtivät tarinan edetessä. Säälin vähän, miten lapseen oikein suhtauduttiin ja kuinka aika on ollut armoton äidille, joka synnyttää sairaan lapsen. Kukaan asiantuntija ei halua edes selvittää, mikä Benissä on vikana. Hän on kaikkien mielestä niin sanotusti normaali, vaikka on selvästi liian voimakas, ei omaa lähestulkoon mitään sosiaalisia taitoja ja on hyvin raaka. Silti vihasin myös lasta ja halveksin Harrietin toimintaa, sillä hän hylkäsi täysin muun perheen ja neljä muuta lastaan, vain saadakseen selvittää, miten Benin kanssa tulisi toimia. 

Viides lapsi pakottaa ja antaa paljon. Kirjasta on niin moneen, joten olen hyvin onnellinen, että luin sen juuri nyt, kun olin pitkän aikaa lukenut hyviä kirjoja, mutta mikään ei ollut järistyttänyt minua raiteiltaan. Minusta on mahtava olla monta mieltä, sillä harvassa asiassa oikeassakaan elämässä voi täysin sanoa, mikä on oikein ja väärin, kun on kuitenkin monia asianhaaroja, jotka joutuu ottaa huomioon.

Ben on kirjanhahmo, joka aiheuttaa vilunväreitä, vaikkei häntä edes näe. Häntä on silti helppo sääliä ja muistaa, että kyseessä on kuitenkin lapsi. Harrietin ja Davidin liiton haluaa onnistuvan, heidän tarinaansa haluaa uskoa, mutta samalla heitä tekee mieli ravistella. Silti ymmärtää, että haasteet ovat kaikilla erilaiset. Lessingin kirja onnistuu kuvaamaan juuri tätä vaikeutta toimia aina oikein ja mahdottomuutta erottaa aina hyvä ja paha toisistaan.

Järkälemäisen pitkän bloggaukseni voi tiivistää kaikkein helpoiten tähän neuvoon: Jos et ole kirjaa vielä lukenut, lue se!

13 kommenttia :

  1. Luen parhaillaan ensimmäistä Lessingiäni (Ruoho laulaa), ja olen aivan ymmälläni kirjailijan taitavuuden edessä. En ole osannut mitenkään arvata, millainen kultakimpale Doris Lessing tuotantoineen on! Luen ehdottomasti Viidennen lapsen, toivottavasti mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
  2. Otan neuvostasi ehdottomasti vaarin. :)

    VastaaPoista
  3. Hanna, mutta he maksoivat myös kovan hinnan siitä, että kuvittelivat itsestäänselvästi saavansa unelmansa, voivansa sen toteuttaa.

    Ben oli lopulta vahva kuin aikuinen ja siihenhän lopussa liittyi jo isojakin pelkoja, jotka Harriet tiedosti.

    Tämä on kirja, joka ei jätä tilaa hengitykselle. Tämä on pudotus pimeään.

    Olen lukenut tämän tosi monesti ja luen vieläkin, joskus. Tiedän sen. Olen kirjaani myös lainannut ystävilleni, mutta en koskaan silloin, kun he odottavat vauvaa. Mikään rauhoittava hokema ei poista tämän kirjan luomaa olotilaa...

    Hieno arvio, josta huomaa, että todella, todella vaikutuit♥

    VastaaPoista
  4. Oho, vaikuttaapa tosiaankin voimakkaasti tunnelatautuneelta kirjalta. En ole yhtään Lessingin kirjaa lukenut, mutta nyt tuntuu siltä että on aika. Tällä lienee hyvä aloittaa.

    VastaaPoista
  5. Minä luin tämän joskus blogitaipaleeni alkupuolella ja vieläkin muistan sen voimakkaan vaikutuksen, jonka kirja teki/jätti!

    VastaaPoista
  6. Hanna, koin kirjan hurjana elämyksenä, kuten sinäkin. Oli hienoa, että Ben jäi mysteeriksi. Olin kuitenkin niin kiinnostunut Benin kohtalosta, että tilasin nettikaupasta Lessingin 2000 kirjoittaman jatkon Ben in the World. Ei olisi pitänyt! Koko tarina lässähti, kun Benin alkuperä tuli selitetyksi. En kai voi paljastaa sitä, jos joku on kiinnostunut itse kokemaan sen pettymyksen.
    Viides lapsi tuo mieleen Lionel Shriverin Poikani Kevinin. Kumpaakaan kirjaa ei tosiaankaan kannata antaa odottavalle äidille tai pikkulapsen vanhemmalle, ettei tule turhia pelkoja.

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut Lessingiltä yhden romaanin (Kesä ennen pimeää), ja vaikkei se ollut varsinaisesti rankka kirja, jätti se minut aika sekaviin ja ristiriitaisiin tunnelmiin. Tuntui vähän siltä, kuin Lessing olisi päässyt ronkkimaan alitajuntaani, enkä edes tiedä, miten hän sen teki. :) Tätä kirjaa en ole vielä lukenut, aion kyllä. Hieno arvio, Hanna!

    VastaaPoista
  8. Marjatta, minunkin mielestäni kirjoissa on paljon samaa, vertailin niitä itse tässä: http://kirjapeto.blogspot.fi/search?q=viides+lapsi Hanna, hengästyttävä arvio hengästyttävästä kirjasta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirjapeto - mainio nimi muuten - hyvin olit vertaillut!

      Nämä hirviöpojat saattavat olla hirviöitä (kyllä sellaisiakin lapsia on, viallisia) tai sitten ihan tavallisia lapsia, jotka väsynyt äiti kokee heidän normaalin vaativuutensa takia hirviöiksi. Kevinin kohdalla varsinkin voi näin punnita, mutta kyllä Ben on ihan oikeasti hirviö, mielestäni.

      Poista
  9. Luen!! :) Kiitos <3

    Sain juuri luettua yhden vahvan kirjan, Kalliin elämän. Munro kolahti minuun täysillä. Uskon, että Lessingillä tulee olemaan samanlainen vaikutus, sitten joskus kunhan saan kirjan käsiini...

    VastaaPoista
  10. Tämä oli kyllä vahva ja vaikuttava kirja. Huh. Jotain ärsyttävää siinä tosiaan myös oli tai paljonkin, mutta nyt muistan vain vaikuttavuuden ja sen pelon, jonka kirja herätti.

    VastaaPoista
  11. Artikkelisi luettuani kävin etsimässä kirjahyllystäni tuon kirjan. Minulla oli 80-90-luvulla , vielä työelämän pyörityksessä, Lessing-kausi.Kuviksenopettajana kohtasin monenlaisia lapsia, ja joskus jonkun silmissä näin aavistuksen viidennen lapsen tunteettomuudesta ja tunsin voimattomuutta. Kirja piti kauan otteessaan. Ehkä voisin lukea sen uudelleen ja miettiä, mitä Doris Lessing sillä halusi sanoa. Ja miten hän sen sanoi.

    VastaaPoista
  12. Olen niin iloinen, että arvioni on herättänyt kiinnostuksen kirjaan. Ja että teos on ollut teille jo kirjan lukeneille niin vahva, että sen muistaa kunnolla edelleen. En taida lukea sitä jatko-osaa, sillä en halua minkään väljähdyttävän tätä lukukokemusta. Alkuvuoteen yksi väkevimmistä kirjoista koskaan. Sen jälkeen on tuntunutkin moni kirja turhan ponnettomalle.

    Ruoho laulaa on hyllyssäni, sen haluan pian lukea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!