31.12.2013

Liisa Nevalainen: Prinsessa Ruusunen

Liisa Nevalainen: Prinsessa Ruusunen
Crime Time, 2013
Ilmestynyt alun perin 1976
Sivut: 229
Mistä: Elisa Kirjalta saatu sähkökirja
Kotimainen dekkari

Ihastuin kesällä Eeva Tenhusen dekkareihin ja kaipasin sarjan jälkeen jotain itselleni uutta kotimaista rikoskirjailijaa, jonka tuotanto ajoittuu vuosikymmenten päähän. Sain kirjabloggaajakollegalta vinkin tutustua Liisa Nevalaiseen, jonka esikoiskirja Prinsessa Ruusunen on. Valitettavasti tämä teos ei vakuuttanut minua ollenkaan ja näinkin lyhyen teoksen lukemiseen kului miltei viikko. Tietysti joulukiireet veivät muutenkin lukuaikaani, mutta vastoin parempaa uskoani teatterimaailmaan sijoittuva rikosromaani oli niin lapsellinen käänteissään, etten jaksanut edes välittää kuka lopulta nuoren, rikkaan ja kuuluisan näyttelijättären, Lalan, murhasi.

Mutta olipa virkistävä lukea kirjaa, jossa ei hypitä näkökulmasta toiseen ja ajasta sinne tänne. Nykyromaaneja vaivaa tässä mielessä muotokankeus, sillä niin monet dekkarit – tosin niin monet muutkin romaanit! – rakennetaan niin, että juonta kuljetetaan monesta näkökulmasta. Usein aikatasoja myös sekoitetaan, ja jokin menneessä tapahtunut selittyy ja linkittyy nykyaikaan juonikuvioiden valjettua. Kiinnostavaa, jännittävää ja monitasoista. Mutta toisaalta niin tuttua, että suoraviivainen tyyli ja lineaarinen kerronta ja kaikkitietävä kertoja tuntuvat hyvin raikkailta.

Käyn mielelläni teattereissa ja odotin kirjalta aiheensakin puolesta paljon. Pikkuteatterissa tapahtuu murha, ja kaikilla henkilöillä on tietysti jotain salattavaa. Alkujaan kiinnostavia henkilöitä, mutta kun kaikki tuntuvat olevan lopulta toisilleen sukua, karisee uskottavuuden lisäksi henkilöistä karisma. Koko juttu lässähtää, ja luin oikeastaan kirjan loppuun vain siksi, että halusin tietää, voiko enää mennä pahemmaksi. Yksi yllätyssukulainen olisi vielä mennyt, ja pari pikarakastumistakin, mutta kun kaikki oli niin lapsellinen toisteista. Yllätysmonumenteista lämpenee vain myötähäpeän tunne.

Annan kuitenkin vielä toisen mahdollisuuden, sillä kirja oli kuitenkin esikoisromaani. Ehkä seuraavissa teoksissa komisario Karpalo onnistuu perustelemaan myös epäilyksensä paremmin, sillä nyt hän antoi ihan liian paljon painoarvoa sille, kuinka rakastuneita ihmiset parin päivän tutustumisen jälkeen olivat.

Prinsessa Ruusunen ei toiminut juuri missään suhteessa, vaikka yleensä olen arvoitusdekkareiden ystävä.

11 kommenttia :

  1. Olen säästellyt tätä kirpparilöytönä hyllyssäni samasta syystä kuin sinäkin sen luit, eli Tenhusen hyvien dekkarien jälkeen halusin lukea muitakin kotimaisia naisdekkaristeja. Taidan nyt uskaltaa raivata hyllystäni tämän kirjan. :)

    Hyvää uutta vuotta, Hanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, samoin sinulle hyvää alkanutta vuotta. En ole vielä ehtinyt kirjoittaa viime vuoden koontiani, enkä juurikaan lukea muiden uuden vuoden vaihteen bloggauksia, mutta oletan, että kaikkinensa lukuvuodet ovat olleet hyviä ja tästä on tulossa meille kaikille kirjanystäville hyvä vuosi. :)

      Mutta asiaan. Minusta tuntuu, että uskallat kirjan laittaa kiertoon, eipä ole näissä kommenteissakaan paljoa rohkaisua sarjalle tullut. Täytyy silti lukea ainakin tuo toinen osa, jonka iPadilleni jo latasin.

      Poista
  2. Eipä ne juuri parane,mutta jokin höpsö aikaansa kuvaava viehätys niissä on. Ehkä myös minulla nostalgiaa,kun muistan aina vahvasti ensimmäisen lukukerran. Mutta totisesti höttöä! Oletko lukenut Pirkko Arhipan dekkareita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut vielä. Kannattaisiko aloittaa tutustuminen ensimmäisestä teoksesta vai osaatko suositella jotain tiettyä kirjaa? Toivon, että seuraava Nevalaisen kirja onnistuu viehättämään enemmän, tämä oli umpitylsä.

      Poista
  3. Hihih! Mainio lyttäys, kuulostaa aiheelliselta.

    Tuo on muuten totta, että lineaarinen ote ja kaikkitietävä kertoja tuntuu suorastaan virkistävältä, kun rikottua aikarakennetteja ja vaihtuvaa kertojanäkökulmaa käytetään uudemmissa kirjoissa maneeriksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla, harmitti niin vietävästi, ettei kirja yltänyt missään mielessä Tenhusen romaanien tasolle. Toki niissäkin on parempia ja huonompia mukana, mutta tämä oli niin hömppä, että toinen kirja ei voi olla kuin parempi.

      Mukava kuulla, että sinuakin vähän "tympäisee" tämä nykyromaanien rakenne.

      Poista
  4. Raikas kritiikki :)

    Lineaarisuus tuntuu olevan katoava luonnonvara nykyään. Hassua, että yhä useampi kirjailija tuntuu nyt ahtautuvan monikerroksisuuden muottiin...

    Toivotan iloa ja onnea alkaneeseen vuoteen! :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa Reetta, sinullekin toivon samaa. Tästä tulee hyvä vuosi kaikkinensa, ihan varmasti. :)

      Monikerroksisuudella saadaan aikaan sanansa mukaisesti kirjaan monia tasoja ja kerroksia, mutta on nykyisin aina vain virkistävämpää löytää taitava kirjoittaja, joka osaa tehdä sen yhdellä kertojaäänellä.

      Poista
  5. Pätevän tuntuisia arvioita! Jäänkin blogisi seuraajaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon blanca, mukavasti sanottu!

      Poista
  6. Googletin Arhipan ja hänellä onkin valtavasti kirjoja. Olen lukenut lähinnä noita ennen 1980-lukua kirjoitettuja. "Poikien joukossa tyttöjen joukko tyhjä" on aikalaiskuvauksenakin mielenkiintoinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!