3.6.2013

Berliinin erikoisin puu

Yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä löytyi jo kolmantena päivänä – tosin aivan vahingossa! Kun vielä suunnittelin tätä Berliiniin kesää, satuin lukemaan jostain, että Berliinistä löytyy kirjapuu. Minusta se oli ihan mahtava idea ja halusin ehdottomasti nähdä sen. Tänään olin aivan ihanassa Anna Blume -nimisessä kahvilassa, jonne minut vinkkasi kirjabloggaajaystäväni Taija. Mukava yllätys, sillä en tiennyt, että puu löytyy ihan kahvilan vierestä.

Siinä aamupalaa syödessäni ihmettelin, että miksi ikkunan takana pörrää ihmisiä puun ympärillä, enkä miltei malttanut syödä loppuun, kun tajusin mistä on kyse. Jännitti ihan päästä tutkailemaan puun aarteita. Rakastan ideaa niin paljon, että toivoisin kovasti, että samanlainen puu löytäisi paikkansa myös Suomesta. Puussa on paljon kirjoja, jotka odottavat vain uutta lukijaansa, siellä oli myös englanninkielisiä teoksia. Ilmeisesti kirjoja kierrätetään puun kautta ahkerasti, sillä arkipäivänäkin kirjan kävi hakemassa tai jättämässä tunnin sisällä useampi ihminen. Mie tyydyin tällä kertaa vain kurkkimaan luukuista sisälle, mutta aion viedä sinne muutaman suomenkielisen kirjan, kunhan olen ne ensin itse lukenut.

Ehkäpä joku yllättyy samalla tavalla kuin mie, tai ehkäpä joku tämän bloggauksen lukenut käy tänä kesänä etsimässä sinne jättämiäni kirjoja. :) Toivoa sopii!


20 kommenttia :

  1. Oi aivan ihana idea! Jos joskus päädyn Berliiniin, tuo puu täytyy ehdottomasti käydä tarkastamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Lumiomenan Katjakin aikoo käydä puuta tutkimassa, kun tulee elokuussa tänne Berliiniin.

      Poista
  2. Aivan ihana idea, tännekin tuollaisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi hienoa nähdä, millaisia kirjoja Suomessa puuhun tiensä löytäisi.

      Poista
  3. Vau, tuollainen ehdottomasti Suomeen! :) t. Kaisa, Kannesta kanteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Edes yksi joka kaupunkiin ja kylään. :)

      Poista
  4. Mahtava idea ja ihanan kuuloinen paikka muutenkin! Nauti lomastasi! (Oletko sinä tuossa kuvassa superihanassa puserossa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen. :) Marimekon ihana paita, toisessa kuvassa on sitten tuleva aviopuolisoni Juri.

      Poista
    2. Ja nautin, vaikka oikeastaan tämä ei ole vain lomaa, kun teen etänä töitä Suomeen. Ihana irtiotto arjesta kuitenkin.

      Poista
  5. Ihan mielettömän hyvä ja hauska idea! Ehdottomasti pitää saada suomeen samanlainen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että tästä on tykätty. Mie ilahduin puusta niin kovin.

      Poista
  6. Mieletön puu! Olen haaveillut Berliinistä monta vuotta ja nyt löytyi vielä tällainenkin nähtäyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini on ihana kaupunki. Sydämeeni mahtuu monta rakasta kaupunkia, mutta täällä on jotenkin todella hyvä minun olla.

      Poista
  7. Oi, mahtava idea ! Tuollainen toimisi varmaan jossain täälläkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö yksi kirjablogistien tempaus olla kirjapuun pystyttäminen?

      Poista
  8. Siis vau, aivan huikee idea (kukahan lie keksinyt!) Lieköhän moinen puu joutuisi Suomessa vain ilkivallan kohteeksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie mietin ihan samaa... Jotenki tuntuu, että täällä Suomessa kirjapuun pitäis olla jossain sisätiloissa valvonnan alaisena, muuten sinne saatettas tunkea kirjojen sijasta vaikka ja mitä muuta.

      Mutta ihana idea, tulispa tännekki tuomonen jonnekki, ei tällä hetkellä varaat riitä Saksan reissuun :/

      Poista
  9. Ihana <3 Kyllähän tuollaisesta mielellään lukemista noukkisi ja vastavuoroisesti veisi muille poimittavaksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!