7.4.2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Wsoy, 2012
Sivuja: 130
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Päällyksen kuva: Laura Arvela
Lyhyesti: Kyllä minä niin mieleni ilahdutin!


Mielensäpahoittaja on täällä taas. Tuomas Kyrön uusimmassa teoksessa vanha valittaja vänkyy, vaan ei vingu ja vihastu turhasta. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sisältää kaikki tutut sanonnat, alussa Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja lopussa Ps., mutta tämä teos ei ole mikään heikko kopio. Kyrön sanaleikittely on niin tarttuvaa, että huomaan lukemisen jälkeen puhuvani kuin Mielensäpahoittaja. Kyllä en voinut sille mitään.

Samalla ratsulla ratsastetaan, mutta kyllä en pannut tätä pahakseni, sillä Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike tarjoaa lukijoille myös jotain uutta. Vaikka teksti koostuu lyhyistä luvuista - jotka on nimetty nasevasti ja näin muistuttavat jälleen yleisönosastokirjoituksia tai kolumneja - teos on edeltäjäänsä juonellisempi.

Väkisinkin tätä arviota kirjoittaessa tulee koko ajan verrattua kahta mielensäpahoittajaa toisiinsa, mutta en muistaakseni lukiessa arvottanut, että kumpikohan nyt näistä on parempi. Luonnollisesti ensimmäinen annos humoristista marmatusta maistui makeammalle, sillä se oli jotain uutta. Vaikuttaviin valituksiin ei kuitenkaan heti kyllästy, joten uudet ruoka-aiheiset tekstit hotkii kerralla.

"Kylmäketjumaailmassa se ketju on syötävää tärkeämpi. Ja koska kaikki pannaan jäihin ja umpiopakkauksiin, ihmiset eivät osaa enää haistaa ja maistaa mikä on ihmisen ruokaa ja mikä kelpaa kissalle taikka Kiertolais-Aksulle. Pyysin ajamaan pakettiautonsa takaisin Alaskaan. Kyllä mennään tämä kesä perunoilla.
Ps. Yksi oli emännän mielestä kylmäketju, jonka voisi katkaista. Meidän suvun tavan kertoa tunteistaan."


Ensimmäinen Mielensäpahoittaja on ehtinyt kolmanteentoista painoksessan ja myynyt eri formaateissa yhteensä yli 64 000 kappaletta. (Viime vuoden bloggaukseen olen merkinnyt, että silloin maaliskuun alkuun mennessä teosta oli myyty 30 000.) Mie kuuntelin teoksen ensin ja ostin vasta sen jälkeen kirjan. Kuulin uudelleen lukiessa ja samoin tämän uudemman kanssa koko ajan Antti Litjan äänen, niin vaikuttava äänikirjakokemus se oli. Luultavasti hän lukee tämän uudemmankin kirjan, ja sitten kuuntelen senkin.

80-vuotiaan Mielensäpahoittajan rouva on joutunut Kuusikodin vuodeosastolle, ja miehen poika, kunnan lääkäri ja sosiaalityöntekijät ovat huolissaan, miten mies pärjää nyt yksin. Hän oli heittänyt vähän aikaisemmin liian kauniina pitämänsä kodinhoitajan ulos talosta, sillä hänelle oli ehtinyt muodostua hyvä rytmi ja yhteistyö rumemman Raisan kanssa. Raisa vietti kuitenkin liian kauan aikaa aina kierroksillaan vanhusten luona, joten hänet oli korvattu tehokkaammalla tytöllä. Mielensäpahoittaja on rakentanut monet talot ja selvinnyt aina kaikista askareista, joihin on ryhtynyt, joten hän tarttuu emännän keittokirjoihin haasteenomaisesti. Nyt pitää osoittaa kaikille, että hän pärjää kyllä yksinäänkin. Tolkun ruoka toisensa perään valmistuu keittiössä, jota ihmettelemään saapuvat naapurin Kolehmainen, oma poika ja tarkastuskäynnille tullut hoitohenkilökunta.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike pyörii nimensämukaisesti ruoka-aiheisten pohdintojen ympärillä. Miksi on olemassa mitäänsanomatonta juusto-kevyt-makkaraa? Miksi tuoretta kalaa on niin vaikea saada? Miksi kala tuodaan toiselta puolen maailmaa, vaikka vierestäkin saisi? Miksi kylmäketjun katkeamattomuus on tärkeämpää kuin asioiden hoitaminen järkevästi? Miksi nuoriso syö hiutaleita eikä puuroa? Miksi naapuri voi suuttua thaimaalaisista marjanpoimijoista, vaikka vaimo ja vaimon sapuskat tulevat sieltä?

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun leipää saa halvalla. Pakkausmuovilla on enemmän arvoa kuin sisällöllä. Ja niin tehdään nykyisin pehmeäksi, elämä, leipä ja nuorison ajatukset. Jos vähänkin kovettuu niin heitetään pois tai lyödään vitsiksi. Kantoja ei syödä. Kyllä tehdään oikea leipä itse. Rukiista. Juuresta kaikki alkaa."

Erityisilahtuminen kuvatoimituksesta, kahteen osaan jakautuvan teoksen välissä on ruoka-aiheisia värikuvia suomalaisista tv-kokeista ja keittokirjoista, lisäksi vanhoja mustavalkokuvia Keski-Suomen muistiarkistosta. Tietysti hauskoilla kuvateksteillä. Kirsin kirjanurkasta löytyy lisää tietoa ja kuvia kirjasta. Myös Sanna on ehtinyt tästä blogata, joskin hän kuuli lukiessaan Kyrön äänen. Valkoinen kirahvi pohtii kirjan kieltä ja sanavalintoja.

14 kommenttia :

  1. Hauskaa, olemme olleet aivan saman kirjan äärellä ja tekstikin on tainnut syntyä samoihin aikoihin.

    Minäkin pidin, mutta vertailulta en voinut välttyä. Toinen osa jäi toiseksi, pakko se on myöntää. Mutta jotakin kovin sympaattista on tässä henkilössä, joka on elävä ja olemassaoleva.

    Kyllä ei voi pieni nurina olla pelkästään pahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin juuri saman, että ihan yhtä aikaa näpyteltiin juttua. :)

      Miekin vertailin, mutta toisaalta pidin tästä että seurattiin tarkemmin teemaa ja juonta.

      Poista
  2. Ihan totta, nyt oli juonta enemmän mukana ja oikeastaan kantaaottavampikin tämä ehkä on kuin edeltäjänsä. Toisaalta mietin, että teema vähän kangisti kielen kantoja. Irrottelua jäin vähän kaipailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, edellinen kyllä nauratti enemmän. Pidin myös tuosta sinun pohdinnasta murteellisuuden, puhekielisyyden ja yleiskielen välillä. Kuinka vaikea on sekoittaa näitä. Mie muuten itse sanon Mielensäpahottaja, jätän huomaamatta vokaalin pois, siirrän teoksen maailman korkealle pohjoiseen.

      Poista
  3. En ole saanut tätä vielä käsiini, pian toivon mukaan kuitenkin, kyllä minä muuten niin mieleni pahoitan! Selasin tätä tänään Prismassa ja hihittelin :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä niin mieleni pahoitan, ellen löydä äkkiä tätä kirjaa käsiini!

    Olen vieläkin sen ensimmäisen lumoissa, vaikka en sitten jaksanutkaan kuunnella äänikirjana uudelleen kuin ensimmäisen cd:n verran.

    Mä muistan aina kun odotan bussia /junaa tai vastaavaa sen kohdan ykkösestä, jossa metroa joutuu odottamaan kokonaiset 5 minuuttia, ja muistellaan miten silloin ennen odoteltiin kokonainen päivä bussia.

    Sitten kun olen saanut uskotelluksi, että mielensäpahoittajat jaksavat odottaa kuinka kauan tahansa, niin kotipysäkillä onkin mielensäpahoittajan näköinen vanha mies, joka alkaa nurista mulle siitä, että bussia pitää odottaa 2 minuuttia. Kyllä olin hämmästynyt ja mietin, että pitäiskö kaikkien vanhusten lukea mielensäpahoittaja. Mutta ehkä ruskeakastikkeen kera seuraavaksi!

    VastaaPoista
  5. Minä pidin tästä yhtä paljon kuin edeltäjästäänkin :). Täytyisi kyllä ehdottomasti kuunnella tätä äänikirjanakin jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, olinpa typerä kun en ollut tätä huomannut.

      Poista
  7. Hyvä arvio, teos kuulostaa oikein hauskalta! Täytyy tämäkin lukaista, kunhan ensin saan käsiini ja luettua Mielensäpahoittajan. :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä en luule että tähän petyn jahka joskus oman kappaleeeni kirjastosta saan! ;)

    VastaaPoista
  9. Voi että kun kuulostaa makialta tämä. Jo ensimmäisessähän ainakin yhdessä luvussa vähän ruoka-aiheita sivuttiin, laitteja ja muita, vaikka kevytmeetvursti kuitenkin oli kuulemma hyvää.

    Tämäpä on muuten jo äänikirjana ilmestynyt :)

    Hilpeästi kirjoitat, kiitos Hanna!

    VastaaPoista
  10. Yritin äsken lähettää kommentin, mutta taisin muodostaa linkin jonnekin (minne?). Luin Kyrön "Benjamin K." viime jouluna eikä kolahtanut. Kyrön kirjoitustyyli on makuuni liian koukeroinen ja lukunopeus muuttui tavaamisvauhdiksi. Ehkä tätä kirjaa voisi kuitenkin vielä yrittää.

    VastaaPoista
  11. Kiitos mukavan hyväntuulisesta arviosta, Hanna! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!