5.1.2012

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali (Gummerus, 2012)
203s.
Suomentanut: Pirjo Thorel. Kansi: Tuomo Parikka
Naakku lähetti minulle David Foenkinoksen uusimman, suomennetun teoksen. Vaimoni erottinen potentiaali oli jo toinen Foenkinoksen kirja, jonka olen lukenut, mutta sekään ei oikein vakuuttanut minua. Sääli, sillä teoksella on ihan huikean hyvä nimi ja todella kiinnostava kansi. Nainen, jonka nimi on Nathalie lähinnä ärsytti minua. Vaimoni eroottinen potentiaali oli omaan makuuni vielä tylsempi, vaikka siinä on kyllä kiinnostava aihe. Eroottinen potentiaali ei kuitenkin hyödyntänyt minusta kaikkea potentiaaliaan. Tai sitten syy on vain minussa ja olen täysin vailla Foenkinos-potenssia.

Oikeastaan en pidä Foenkinoksen naishahmoista tai siitä, miten heitä teoksessa kuvataan. Liioittelemalla ja toistoilla on varmasti oma merkityksensä ja siten voidaan myös tiettyä "täydellisen pariisittaren" kuvaa myös ironisoida, mutta mielestäni tässä ei ole kyse siitä. Tiedän, että Nainen, jonka nimi on Nathalie on ihastuttanut monia lukijoita, eikä se missän nimessä ole mielestäni niin sanotusti susihuono, mutta en vain sietänyt sitä eteeristä ihastelua, millä Nathalieta teoksessa kuvattiin. Arvelin lukiessani, että jos tästä tehdään elokuva, niin Nathalieta esittää Audrey Tautou (toisaalta en muita ranskalaisia näyttelijöitä muista nimeltä. Myöhemmin luin, että arveluni osuivat oikeaan. Teoksen jokainen mies oli täysin hullaantunut Nathalieen, enkä ymmärtänyt tätä ollenkaan. Päähenkilöiden ei todellakaan tarvitse olla räväköitä sutturoita, joiden älykkäästä kielestä ei voi olla pitämättä, mutta pliis, jotain rajaa siihen salaperäiseen sensuellisuuteenkin.

Rakenne on puolestaan kiinnostava. Vaikka en sanoisi, että teos oli mitenkään raskas aiheeltaan (rakkaus, kuolema, pakkomielle) vaan oikeastaan aika perinteinen, mutta silti välissä esiintyi ruokaohjeita, anekdootteja, listoja. Niin paljon kuin Nathalieen kyllästyinkin, teos oli kuitenkin helppolukuinen, sopivan kevyt ja viihdyttävä. Teoksen on kerrottu useissa yhteyksissä olevan kirjallinen Amélie, mutta rakastin sitä elokuvaa. Eli en ole täysin immuuni lajille. Ajattelin, ettei yksi ärsyttävä naishahmo koko kirjailijaa pilaa ja tartuin Vaimoni eroottiseen potentiaaliin kiinnostuneena.

Minusta molempien teosten henkilöhahmot ovat lopulta melko samankaltaisia. Miehiä vaivaa joku pakkomielle, he ovat sosiaalisesti melko rajoittuneita, ujojakin, melko omituisia, mutta silti hyväntahtoisia. Naiset ovat puolestaan upeita, eikä näiden päänsisälle pääse miesäänten kautta kovinkaan helposti. Naiset ovat palvonnankohteita, korkealla jalustalla ja heillä on joku erityisominaisuus, jolla salaperäisesti pitävät miestä (tietämättään) koukussaan. Mikäs siinä, mutta vaikka teosten aihe on täysin erilainen, tuntuu kuin lukisi samaa kirjaa uudestaan.

Hector keräilee pakkomielteisesti kaikkea. Kyllästyttyään postimerkkikokoelmaansa hän keräilee pian jotain muuta sarjaa. Vaikka metrolippuja. Kunnes lopulta saa tarpeeksi touhuistaan ja pyrkii selvittämään päänsä ja sysäämään moiset tarpeet toisaalle keskittymällä työhön ja rakkauteen. Rakastuttuaan palavasti vaimoonsa hän löytää tämän eroottisen potentiaalin ja keräysvimma lyö taas yli. Hector siirtyy keräilemään omaa vaimoaan. Lukemalla kirjan selviää, että mitä tällä oikein tarkoitetaan.

Näistä kahdesta suosittelen Nainen, jonka nimi on Nathalie -teosta enemmän. Siinä oli jotain herttaista ja omituista samassa paketissa. Molemmat ovat nopealukuisia, kevyitä ja sopivan kummallisia teoksia. En selvästi ole Foenkinoksen kohdeyleisöä, sillä en lämpene hänen henkilöhahmoilleen, enkä "kertojaäänelle". Jos niissä on rutkasti ironiaa, niin en vain ymmärrä sitä. Obsessiivinen parisuhde vaivaannuttaa liikaa, naisten sensuellisuuden korostuminen haukotuttaa ja liian keveästi kuvattu suru väsyttää. Räkärealismia en kaipaa Foenkinoksen pariisittariin, mutta edes jotain, joka laskisi heidät yläilmoista alas.

Mutta makuni on erehtyväinen. Kiittäviä arvioita Foenkinoksen teoksista löytyy useista arvostamistani kirjablogeista ja siksi moittiva arvioni nolostuttaa: Kulttuuri kukoistaa, Ilselä, Oota, mä luen tän eka loppuun, Mari A., Lurun luvut, Humisevalla harjulla, Annelin lukuvinkit, Sanojen jano, Sinisen linnan kirjasto,

6 kommenttia :

  1. Minä kuulun Foenkinoksen ystäviin, mutta ymmärrän kyllä myös ärsytyksesi! Olen lukenut Foenkinokselta pari muutakin kirjaa näiden kahden suomennetun lisäksi, ja miehen kaikki teokset ovat kieltämättä aika samantapaisia aiheiltaan, hahmoiltaan ja kerronnaltaan. Minulta eri kirjojen lukemisen välissä vierähti useampi vuosi; tiiviimmässä tahdissa luettuna voisin kuvitella saavani tyylistä yliannostuksen, vaikka siihen sinänsä tykästyinkin.

    VastaaPoista
  2. Hanna, minä epäilen, että minulla olisi tämän kanssa sama juttu. Nainen jonka nimi on Nathalie on pyörinyt tuossa jo jonkin aikaa, mutta aina kun saan luettua vähän, se jää kesken.

    Vaimoni eroottinen potentiaali on mahtava nimi kirjalle, mutta en ottanut sitä siltikään lukuun. Siihen kohtaan tein kysymysmerkin ja kun hetki koitti, annoin sen mennä ohi.

    Koen tässä outoa riittämättömyyttä, samaa joka liittyy Gavaldan kirjoihin. Mutta sitten totean itselleni lohduttaen: 'Leena, tämä kirjailija ei vain ole sun juttu.'

    Usko tai älä, menossa on kotimainen naiskirjailija, jota en ole ikinä ennen edes huomannut;-) Tämä ei tarkoita kääntymystä, sillä edelleenin käännöskirjallisuus on minulla pääosassa. Silti minulle alkaa nyt muodostua jo kaksi ryhmää kotimaisista naiskirjailijoista: kuuma ryhmä ja 'muut'. Uusista mieskirjailijoista en paljon puhu, mutta Jussi Siirilän ja Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja en aio ohittaa.

    VastaaPoista
  3. oi ei! mä masennuin tuosta ekasta kappaleesta, mut kyllä mä jo toivuin :) ai että tämä ilmestyi jo, apua, minä olen ihan myöhässä kaikesta taas ja aina.

    VastaaPoista
  4. Oivallinen teksti Hanna. Suosittelisitko aloittamista tästä vai Nataliesta? Eikä hätää, tekstistäsi huolimatta (sen takia?) olen edelleen kiinnostunut lukemaan Foenkinosta.

    VastaaPoista
  5. Tykkäsin Nathaliesta, se tosiaan liihotteli yläilmoissa :-) mutta johdonmukaisesti, tyyli pysyi ja minusta myös piti otteensa. Kiinnostavaa oli kuulla tästä uudesta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista. Mukava, että Foenkinoksen ystävät eivät ärähtäneet minulle.

    Leena, jaamme näiden suhteen saman maun. Gavalda (se yksi, jonka olen lukenut) oli viime vuoden huonoin lukukokemukseni. Foenkinos tätä kuitenkin parempi, mutta en silti ole täysin syttynyt hällekään.

    Mukava, että luet kotimaisia. :):)

    Linnea, Nathaliesta ainakin on blogeissa tykätty paljon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!