8.11.2011

Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia

Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia. Wsoy, 2011. Sivuja: 170. Kansi: Marjaana Virta

Anna Tommolan novellikokoelman pisin tarina, niminovelli Seitsemäs käsiala on idealtaan kiehtovin mutta lopulta myös jää eniten vaivaamaan minua sekä positiivisesti että ärsyttäen. Se on kiinnostava tarina ja sopii hyvin teoksen tematiikkaan, sillä siinä päähenkilö yrittää sopeutua ympäristöön ja kadottaa jotenkin oman itsensä kirjoittamalla seitsemälle kirjeenvaihtoystävälleen seitsemällä erilaisella käsialalla. Olisin odottanut, että näistä käsialoista olisi saanut enemmänkin irti tarinan tasolla, mutta arvostan silti ratkaisua tehdä niistä lukemisen avain novelliin: sulautuminen erilaisiin rooleihin, mukautuminen erilaisiin odotuksiin. Näin se on toisaalta älykkäämpi ja herkempi tapa, kuin vääntää väkisin juttua pelkästään näistä erilaisista käsialoista. Se olisi sitten ollut erilainen novelli.

Novellit ovat täynnä neuroottisia ihmisiä, yksi ahdistuu niin siitä, että olen olemassa ja yrittää elää täysin jälkiä jättämättä. Muttei pääse kuitenkaan itseensä käpertymällä eroon muistijäljistä. Toisessa työkaveri hurmioituu päähenkilöstä niin pakkomielteisesti, ettei osaa päästää irti, eikä näe muuta kuin toiveen pariutua tämän kanssa. Kolmannessa päähenkilö haluaa itselleen mahdollisimman pitkän miehen, joka riepottelisi ja retuuttaisi naista kovakouraisesti, vaikkei mies sellaista itse haluaisi tehdä.
Huumoriakin löytyy: Mies kyllästyy pääsiäisperinteisiin ja ovelle kolkuttaviin, räkänokkaisiin tuppisuukakaroihin, jotka kerjäävät karkkia ilman mitään ponnistelua virpomisen eteen. Katja (ranskalaiset kämppikset lausuvat nimen Kha-TI-a) ahdistuu ulkomailla opiskellessaan yhtäkkiä ihmisiin, kämppiksiinsä, juhliin ja esilläoloon. Hän piiloutuu huoneeseensa, eikä uskalla poistua edes vessaan muiden läsnäollessa. Hän pissailee kynämukiinsa sen sijaan.

Erityinen plussa novelleita tematisoivista väliotsikoista: "Hyväänhän kaikki pyrkivät.", "Mitä minä oikein teen?", "Ei ole mitään todellista". Kaikki nämä sitovat novelleita omiksi kokonaisuuksikseen ja lopulta eheäksi kokoelmaksi. Jonkinlaista terävyyttä ja uhkarohkeutta jäin kaipaamaan tarinoihin, mutta tasapainoinen, tasainen ja luettava kokoelma kaiken kaikkiaan. Selvästi teema ja tarinoiden taitava kuljetus erottuivat edukseen.

Novellikokoelmat ovat silti kuin levyjä, aina niistäkin jotkut biisit tuntuvat selvästi paremmilta ja osa vähän välitöiltä. Nytkin huomasin, että osa novelleista unohtui lähes välittömästi ja lopuista jäi sitten pysyvämpi jälki.

”Onko lopulta parempi sanoa vai jättää sanomatta, kun kerran kummastakin joka tapauksessa jää jälki johonkin?”

6 kommenttia :

  1. Kuulostaa kiinnostavalta kokoelmalta, samaa aikaa sekä surullisilta että koomisilta tarinoilta.

    VastaaPoista
  2. Hyvin tiivistetty Maria. Nimenomaan noin.

    VastaaPoista
  3. En tiedä, olisiko tämä ihan minun kirjani, mutta kokoelmalla on tavattoman kiehtova nimi.

    VastaaPoista
  4. Muistan kun puhuimme tästä, ja olin iloinen, että kirja pääsee blogeihin. :)

    Olen miettinyt juuri noin, lähes samoin sanoin, tuota viimeistä lainausta viime aikoina.

    VastaaPoista
  5. Arviosi luettuani toivoisin, että tykkäisin novelleista, tämä voisi kiinnostaakin! Pissaamista kynämukiin, voi ei :D Kiva tausta, oletko vasta vaihtanut vai olenko vain jälkihuomaajainen?

    VastaaPoista
  6. Katja, tämä on kaikkien kirja. :)

    Karoliina, minusta se oli tosi hyvin sanottu ja lopetti jotenkin oivasti omatkin ajatukseni tässä arviossa.

    Villis, vaihdoin taustan pari päivää sitten, kun huomasin, että se ikonista otettu tausta näytti aika sekavalle isommalla näytöllä. Olin katsellut sitä omalla läppärin näytöllä ja siihen värit asettuivat kivasti, mutta en tiennytkään kuinka paljon sekavampi se oli isolla näytöllä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!