17.11.2010

Dekkarikirjailijan työstä luento 3

"Miten rikoskirjani ovat syntyneet?" -luentosarjan purkaminen jatkuu tänään Jarkko Sipilän ja Tuula Mai Salmelan esityksillä.

He olivat varsin erilaisia kirjailijoita taustoiltaan, toimintatavoiltaan ja tyyleiltään, joten heistä sai mielenkiintoista kontrastia toisiinsa. En ollut taaskaan lukenut kummankaan teoksia aiemmin, koska olen jotenkin ajatellut Sipilän kirjojen olevan äijämäisen rankkoja (enkä väitä, etteikö näin silti olisi) ja Salmelasta en ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Sipilä on ammatiltaan rikostoimittaja ja Salmela yhteiskuntatieteilijä ja tutkija. Sipilä saa ideoitaan työn kautta, ja hänelle on tärkeää, että kirjojen tapahtumat, murhatavat, poliisien menetelmät ja käyttämät laitteet ovat ajankohtaisia ja todenperäisiä. Hän toimittajana haastattelee rikostutkijoita, poliiseja, kuolinsyytutkijoita ja lääkäreitä, jotta juoni tapahtumineen pysyy uskottavana. Salmela puolestaan ei sekoita työtä ja kirjoittamista, sillä hänen kirjoissaan murhia eivät ratko poliisit vaan kasvitieteilijä ja geenitutkija Maana Santanen. Kirjat sijoittuvat lähinnä yliopistomaailmaan, joten tutkijuus näkyy hänen kirjoissaan. Hän on ottanut selvää geenimanipulaatiosta ja hän suhtautuu tutkijan pieteetillä kirjoittamiseen. Tärkeintä on päästä vaikuttamaan lukijoihin ja että lukija voi luottaa lukemaansa. Molemmat kirjailijat siis sekoittavat faktaa ja fiktiota.

Sipilä on ajautunut kirjoittamisen maailmaan ja toimittajaksi käytyään 90-luvun alussa Hesarin 1,5vuotisen toimittajakurssin. Siitä hänet sitten palkattiin Helsingin Sanomiin, josta myöhemmin on siirtynyt MTV3:lle. Hän kertoi, että Hesarin rikostoimittajat ovat usein tehneet myös dekkarikirjoja ja hänkin innostui sitten kokeilemaan siipiään. Ensimmäinen dekkari jäi kuitenkin pitkäksi ajaksi pöytälaatikkoon, saatuaan eri kustantajilta "ei kiitos"-kirjeitä. Hänestä oli kuitenkin hauska tehdä rikostarinoita ja kun aloitti kirjoittamaan Hannu Raittilan ohjauksessa radioon rikoskuunnelmia, hän oppi paljon siitä kuinka kaikki toiminta pitää kertoa dialogeissa ja mikä toimii tarinassa ja mikä ei. Book Studio otti häneen sitten yhteyttä radiokuunnelmien myötä ja kysyi, että onko hän koskaan kiinnostunut tekemään dekkaria, ja silloin Sipilä sai julkaistua ensimmäisen kirjansa. Myöhemmin Gummerus osti Book Studion ja sitä kautta hän on päätynyt Gummeruksen kirjailijaksi. Neuvoksi hän antoi aloitteleville kirjoittajille, että kannattaa aloittaa pienemmistä teksteistä, eikä heti yrittää tehdä romaania, sillä pienemmissä teksteissä on helpompi harjoitella tarinan rakentamista jne. Myöskin hän itse ei ikinä lopeta kirjoittamista luvun loppuun, vaan jättää aina kesken, jolloin alitajunta jää työstämään tarinaa. Hän pystyy jatkamaan kirjoittamista, jos saa puoli tuntia aikaa päästä taas tarinaan sisään. Takamäki-sarjassaan hän ei ole halunnut keskittyä poliisi Takamäen henkilökohtaisia ongelmia, vaan keskittyä nimenomaan rikoksiin ja niiden selvittämiseen.
Hänellä on tapana tehdä aluksi yksi sivu, johon hän numeroi 1-30 juonirakenteen, että mitä tulee tapahtumaan ja alkaa vasta sitten kirjoittamaan kun tarina on riittävän hyvä. Tarina voi toki muuttua kirjoittaessa, mistä samasta kaikki dekkaristit tähän mennessä ovat puhuneet. Häneltä ilmestyy kirja kerran vuodessa ja nykyisin kesän alussa, koska sillä tavoin kirjan ikä olisi pidempi kuin syksyllä julkaistaessa. Kirjat kuolevat myynnillisesti joulun jälkeen, joten julkaisemalla vähän aikaisemmin kuin ennen, pääsee myös heinäkuun dekkarien myyntipiikkiin mukaan. Tätä suositumpia ajanjaksoja dekkareiden myynneille ovat tietysti isänpäivä ja joulu. Tiesin kyllä, että kirjojen ikä on aika lyhyt Suomessa, mutta jos Suomessa perinteisesti menestyneiden dekkareidenkin myynti päättyy joulun jälkeen, niin miten sitten vähän tunnetumpien proosakirjailijoiden.

Tuula-Mai Salmela aloitti kirjoittamaan terapiatarkoituksena, hän oli jäänyt leskeksi ja kirjoittamalla pääsi ylös syvyydestä ja pahasta olosta. Turvallisuuden tunne katosi ja dekkareiden maailma veti puoleensa. Hän koki että rikosgenre on hyvä paikka käsitellä traumoja ja purkaa yhteiskunnallistakin ahdistusta. Proosaa ja runoja hän kirjoittaa nykyisin voimailuharjoituksina ja meni aikoinaan Oriveden kirjoittajapajoille selättääkseen virkamiesjargonin. Tietyllä tavalla hän ajattelee että näiden 3 julkaistun dekkarinsa sankarihahmo on hänen alter egonsa. Hahmo on mennyt rikki, mutta hänellä on herkkä sosiaalinen omatunto ja puhuu kirjoissaan opiskelijoille etiikasta. Hänen teoksissaan ei suhtauduta kritiikittömästi geenimanipulaatioon, mutta ei myöskään pidetä sitä suurena mörkönä. Häneltä löytyy myös kapitalismin kritiikkiä biotekniikkayhtiötä kohtaan, jonka esikuvana on Monsanto. Hän ei ole aiemmin tiennyt kasvigenetiikasta mitään, mutta kirjoja kirjoittaessaan hän on suhtautunut siihen kuin uuteen tutkimukseen ja haluaa kirjoittaa todellisista asioista. Hän on suuri Harjunpää- fani, koska kirjoissa on kiinnostavaa psykologista pohdintaa ja kirjailija pistää persoonansa likoon. Hän ylipäänsäkin arvostaa kirjailijoita, jotka näkevät vaivaa saadakseen lukijoita ymmärtämään myös yhteiskunnallisia asioita. Huumoria täytyy silti olla myös mukana tasapainottamaan vakavia asioita. Teema on koettu vaikeaksi ja kirjailija tekee vähän kompromisseja, mutta hän ei tule varmaankaan enää julkaisemaan yhtään dekkaria, sillä hänellä on ollut kustantajia lähestyessä kautta aikain ongelmia saada kirjojaan julkaistua. Nykyisin hän kirjoittaa enemmän proosaa pöytälaatikkoon.

Luentosarjan edetessä olen jollain tasolla innostunut dekkareista ja minusta on ollut mielenkiintoista kuunnella erilaisista työskentelytavoista. Monet kirjailijat kokevat rikoskirjojen olevan oivallinen paikka yhteiskunnallisten ja ajankohtaisten asioiden problematiikan pyörittelyyn ja tekevät paljon taustatyötä kirjoittaessaan. Useimmilla on kirjoittamisen ohella päivätyönsä ja silti julkaisutahti voi olla huima.

4 kommenttia :

  1. Kiitoksia taas, että annat muidenkin lukea muistiinpanojasi, kaikki osat tähän asti ovat olleet oikein antoisia!

    VastaaPoista
  2. Onpa mukava, että joku näitäkin lukee :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin luen näitä kiinnostuneena, koska en tiedä mitään dekkareista enkä suomalaisista dekkarikirjailijoista! Eli kiitoksia minunkin puolestani.

    Hurja juttu tuo kirjojen NOIN lyhyt elinkaari. Kirjaparat. :(

    VastaaPoista
  4. Jenni, itsekin olin siitä ihan ihmeissäni. Dekkarit kuitenkin tuntuvat myyvän Suomessa ihan hyvin, niin miten on sitten perusproosan myynti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!