30.10.2010

Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti

"Tämän kirjan henkilöhahmoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa niinkuin heillä ei todellisuudessakaan ollut"


Daniel Katzin Kun isoisä Suomeen hiihti (WSOY, 1969) teoksen luin Modernismista postmodernismiin luentosarjaa varten. Tämä oli taas loistava esimerkki siitä, miten kirja voi sytyttää kirjallisuudenopiskelijan, kun siitä kuulee taustoja ja luennoitsija innostaa pohtimaan tarkemmin lajia, teemaa, kerrontaa, suhdetta kirjalliseen perinteeseen ja suomalaiseen 60-70 luvun proosaan. Aluksi kirja tuntui oudolle kaikkien lukemieni nykykirjojen jälkeen ja maagiselle muiden kurssille luetuiden aikalaiskirjojen valossa. Välillä kirjassa noustaan ilmaan leijumaan, kerrotaan hurjia, liioiteltuja sukutarinoita, nostetaan esiin juutalaisia uskomuksia ja tapoja suomalaista kulttuuria vasten ja siinä sivussa vähän soditaan. Yritin löytää kirjallisuudenhistorioistakin tietoja Daniel Katzista, mutta hänestä löytyy aika vähän tietoa ja hänen kirjallista tuotantoaan on tutkittu vähän.

Kun isoisä Suomeen hiihti kertoo isoisästä Bennosta, joka oli hyvin pieni mies (tämä toistetaan teoksessa usein) ja joka osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, josta hänen vaimonsa Wera hakee hänet pois. He muuttavat sitten jatkosodan aikaan pohjoiseen, pieneen ruotsalaiskylään. Toiseen maailmansotaan Benno ei osallistu. Koko ajan lukiessa tuntui, että kohta varmaan tapahtuu jotain antisemitististä liikehdintää, koska saksalaiset liikkuivat tässä kylässä. Lukijan yllätykseksi juuri he myyvät Bennon perheelle bensiiniä, jotta nämä pääsisivät pakenemaan Ruotsiin. Koskaan he eivät kuitenkaan lähde, koska koko ajan tulee jotain muuta eteen. Loppuosassa kuvaillaan Bennon sormen katkeamista, juutalaisia häitä ja kertojan omaa murtautumista hautuumaalle.

Tekstinäyte:
"Ja isä oli sanonut sanan: lähtekää, ja minä tajusin, vaikka olinkin pieni, miksi me olimme tulleet tällaiseen paikkaan evakkoon, tähän unohdettuun viikinkikylään, kivenheiton päähän Pohjanlahdesta. Lähteä piti, pakata kimsut ja kamssut, ja paeta, sen minä tajusin, ja miten minä sen tajusin niin mutkattomasti, sitä minä olen myöhemmin ihmetellyt: miksi minulle oli melko luonnollinen asia, että piti ahtautua veneeseen ja paeta toiseen maahan, melkein samanlaiseen kuin se jossa olin syntynyt. Siksikö että olin lapsi ja sopeutuvainen, kiihkoton ja sopuisa lapsi, vai siksikö, että olin sopuisa ja juutalainen lapsi näillä Pohjan perukoilla? Olisiko silkkitukkainen viikinkipoika, leikkitoverini, tajunnut? Mene tiedä, minä en usko veren ääniin."

Daniel Katzilla on  laaja tuotanto, josta luennoitsija suositteli erityisesti Saksalaista sikakoiraa vuodelta 1992. Hän on myös ainoita juutalaisia kirjailijoitamme, jolta löytyy noin laaja tuotanto. Vaikka Katzin proosalla on yhtymäkohtia amerikanjuutalaiseen kirjallisuuteen, hänen juutalaishahmonsa poikkeavat kuitenkin esimerkiksi Singerin, Bellowin, Millerin ja Mailerin henkilöhahmojen juutalaisyhteisöstä. Katzin juutalaiset eivät toimi vain omassa kulttuuripiirissään, vaan ovat hyvin sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita toimissaan ja yhteydenpidossaan valtaväestöön. "Isoisässä" kyllä nostetaan henkilöhahmojen kokemukset juutalaishistorian yhteyteen, esimerkiksi lähtemisen teema on esillä joka käänteessä. Samoin muukalaisuus ja toiseus ovat vahvasti esillä, mutta ei vähemmistön huonoja oloja esittäen, vaan näyttäen säröjä suomalaisessa yhtenäiskulttuurissa, jossa kaikki eivät ole samaa sakkia. Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvattiin erimurteisten ja monilta suomalaisilta paikkakunnilta tulleiden miesten elämää näyttäen kuinka yhtenäinen vihollinen vetää heidät samalle viivalle. Katz lisää tälle viivalle myös vähemmistöjä. Silti missään kohdin ei puhuta juutalaisten syrjimisestä tai vaikeudesta integroitua valtaväestön kulttuuriin. Erilaisia tapoja nostetaan esiin  huumorin avulla, esimerkiksi tarina siitä miten isoisä menetti sormensa, kun hullu rabbi tahtoo ympärileikata poikavauvan kesken pommitusten. Muukalaisuus-teema näkyy päähenkilöiden vieraantumisessa omista juutalaisista traditioistaan vaikka lähtemisen teeman kautta he tuntuvatkin olevan lähellä juutalaishistorian konventiota. Koko ajan ollaan matkalla jonnekin.

Kirja ei ole perinteinen sotakirja, vaikka monta sotaa kuvataankin läpi perhehistorian. Lähihistoriaa silti luoditaan läpi, mutta ei totisesti ja sotakuvauksiin takertuen. Vasemmistomyönteisyyttä on näkyvissä kirjaa lukiessa. Kirjan rakenne on hajanainen, episodimainen ja teoksen voisi lukea mielestäni vaikka lukuja sekoitellen. Kirjan kertojana toimii pojanpoika, joka kuvailee isoisänsä elämää nuoruusvuosilta asti. Varsinaisen epäluotettava kertoja siis. Juoni on oikullista, tiheää kerrontaa ja koin ironiankin vaativana, koska en aina tarkkaan tiennyt, että mihin se kohdistui. Mustan huumorin sentään tunnistin ja nautinnollista olikin kuinka ahdistavia asioita kuvattiin absurdisti. Varsinkin silloin kun juutalaiset perinteet törmäävät ulkonaisiin, yleensä suomalaisiin tapoihin, syntyi hauskoja kuvauksia.

Laji on joko maaginen realismi tai reaalifantasia, mutta en erota näitä toisistaan. Luennoitsija niputti nämä yhteen, mutta samalla mainoi ettei tunnista oikein kumpaakaan lajia.

Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti
WSOY, 1969
Sivuja: 174.

1 kommentti :

  1. Kappas, täältähän löytyi tuttu kirja googlatessa! :)

    Aika huikea oli kyllä tämä Isoisä, hurjine tarinoineen ja lentävine rekineen. Kirjailijan nimi oli etäisesti tuttu, mutta en tiennyt että hän on kirjoittanut niin paljon (ja että on tosiaan suomalainen, kaikkea sitä oppii). Oli myös tavallaan mukavaa, jos näin voi sanoa, lukea kirja juutalaisten historiasta jossa antisemitismi on vain taustalla vaikuttava tekijä eikä niin näkyvästi arkeen puskeva elementti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!