5.10.2010

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

"Meri välkehti ja mies mietti, miten onnellinen täällä voisikaan olla, jos vain olisi onnellinen"

Poikkeuksellisesti valitsen blogiini kuvaksi kirjan oman kannen, koska yleensä yritän otsikoida ja "kuvittaa" blogaukseni vastaamaan omia lukutunnelmia. Nyt kuitenkin tartuin Eeva Rohaksen esikoiseen Keltaiset tyypit (Otava, 2010) nimenomaisesti kannen takia. Se vetosi minuun ja nappasi sen uutuushyllystä luettavakseni. Teos pitää sisällään 8 novellia, pidempää ja lyhyempää. Itselle jäi parhaana mieleen novellit: Keltaiset tyypit, Mustalaisen päiväkirja, Aprikoosit ja Posliinikana.

Kantavana yhteisenä teemana tuntui olevan nuorten kasvukipuilu, voimasuhteiltaan epätasapainoiset suhteet, erityisesti naisten rakastuminen renttuihin. Näitä asioita ei nostettu kuitenkaan tapetille, ei kummasteltu, ei tarjottu ratkaisua, ne vain kulkivat tarinan mukana. Perusvire oli jollain tasolla surumielinen, koska tuntui että ihmiset vähän ajautuivat vaikeisiin tilanteisiin. Sellainen elämä kuljettaa- vire, mutta loppujen lopuksi hyvää tuoden. Parhaat novellit olivat minusta sellaisia, joista olisin mielelläni lukenut kirjankin verran. Samoin kävi Miina Supisen novellikokoelman Apatosauruksen maa:n kanssa, josta blogasin aiemmin. Olen ehkä sinällään huono lukemaan novelleita, koska aina jään janoamaan lisää, enkä anna ehkä novellille sen ansaitsemaa omaa paikkaansa. Toisaalta voidaan ajatella, että novelli on onnistunut hyvin, koska se jättää nälkäisen olon ja seuraavaan novelliin tarttuu hyvin odotuksin.

Eeva Rohas on kanssani samanikäinen, kirjallisuustieteiden tutkija Jyväskylän yliopistossa ja tämä ajatus pyöri päässäni, kun luin teosta. Tunsin alemmuudentunnetta, koska novellikokoelma oli huikaisevan taitava. Vähän hakemalla hain yhden ärsytyksen, joka toistui joka novellissa. Vaikka novellit olivat pääasiassa dialogimuotoisia ja niitä oli helppo seurata, välillä tuli pidempiä pätkiä, joissa ei ihan pysynyt kärryillä, että kuka puhui. Teos oli kuitenkin sujuvasti kirjoitettu ja henkilöiden sen hetkisiä tunnelmia ja tekoja kuvattu mielenkiintoisesti, ei liian tarkasti eikä maalaillen.

Olisi hienoa, jos tämä esikoiskirja nostettaisiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon finalistiksi.


Päivitystä 30.10: Kuinka ihanaa olikaan tänään nähdä Eeva Rohas Helsingin kirjamessujen Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon finalistina. YES!

5 kommenttia :

  1. Onpa mukava Rapu, että käyt lukemassa. :)

    VastaaPoista
  2. Hän pääsi kuin pääsikin finalistiksi! Hienoa! En ole lukenut kyseistä novellikokoelmaa, mutta jossain vaiheessa kyllä aion lukea.

    VastaaPoista
  3. Joo, olin tänään niin iloinen nähdessäni Eeva Rohaksen lavalla puhumassa esikoisestaan.
    Muita finalistien teoksia, Hilvon Viinakorttia lukuunottamatta, en ollut vielä lukenut.

    VastaaPoista
  4. Minusta selkeästi onnistunein novelli siinä kokoelmassa on "Posliinikana". Siinä viimeisessä novellissa on myös jotain, vaikka loppuratkaisusta en pidä. "Keltaiset tyypit" -novelli toi mieleeni Jorma Ranivaaran 80-luvun nuortenkirjan, jonka nimeä en nyt muista. Jotenkin minulle syntyi jostain kirjailijan haastattelusta sellainen kuva, että jatkoa (ehkä jopa näihin tarinoihin?) saattaisi olla luvassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!